Slider

New year, new me bullshit

Wednesday, December 28, 2016




Joulu on ihanaa aikaa, mut kaiken rauhoittumisen, chillaamisen ja kinkun ahtamisen jälkeen oon yleensä niiiin valmis uuteen vuoteen. Tajusin tänään, että vuoden vaihtumiseen on enää pari päivää. Kulunut vuosi ei oo ollu mun parhaita, mut ehdottomasti yksi opettavaisimmista enkä mä vaihtaisi hetkeäkään pois. Alkukesästä erosin pidemmästä parisuhteesta, koulu oli kesken ja opinnäytetyön aloittaminen venyi ja lopulta unohtui. Työhaastatteluista kerättiin ainoastaan kokemusta, yksineläminen vaati opettelua ja muistan ajatelleeni monta kertaa, että tästä ei selvitä,

Melkein vuosi myöhemmin oon vieläkin hengissä ja kulunut aika on ollut jotain käsittämättömän upeaa, ja kauheaa. Tapasin valtavasti uusia ihmisiä, joista jotkut oli osana mun elämää vain hetken ja osa jäi mukaan pidemmäksi aikaa. Vietin lukemattomasti ihania hetkiä ystävien, perheen ja tuntemattomienkin kanssa. Noihin hetkiin mahtuu kesäiltoja auringonlaskua tuijotellen, eksymistä vieraassa kaupungissa, viinin juontia muovimukeista, sateessa kastumista, ihastumista, pimeneviä syysiltoja, itkua ja naurua. Koen, että oon kasvanut valtavasti myös ihmisenä, enkä nyt puhu ainoastaan joulukiloista. Oon oppinut paljon itsestäni ja siitä millainen mä oon ihmisenä, mitkä jutut tekee mut onnelliseksi ja mitkä onnettomaksi.

Mutta jos ollaan realistisia, aion todennäköisesti ensi vuonna sortua samoihin virheisiin, retkahtaa tavalla tai toisella epäsopivaan mieheen, turvautua tunnejäätelöön enkä todennäköisesti vieläkään hallitse rahankäyttöä. Kaksi asiaa oon kuitenkin kuluneena vuonna oivaltanut: päästä irti sellaisista ihmisistä, joiden tarvitsee pohtia useammin kuin kerran, haluavatko he olla osa sun elämää vai ei. Ja jos sulla on jotain sanottavaa, paljastettavaa, tunteita tai helkkarin hyvä pizzaohje, kerro niistä, koska sanomatta jättäminen kalvaa usein eniten. Molemmat jutut säästävät niin paljon energiaa ja mielenrauhaa, että toivon ottaneeni opikseni.





Mä kuulun niihin ihmisiin, jotka vuoden vaihtuessa fantasioivat siitä, miten "new year, new me" -lausahdus toteutuu ja musta tulee yhtäkkiä se unelmien minä. Tää inspiraatio uudesta alusta ja 365:stä uudesta mahdollisuudesta lähtee usein aivan totaalisesti käsistä. Oon nimittäin niitä ihmisiä, jotka uudistumisenpuuskassaan suunnittelee aloittavansa vähintään kaksi uutta harrastusta, opettelevansa mandariinikiinaa, pelastavansa maailman, laihduttavansa ainakin 10kg ja löytävänsä sen unelmien miehen ja luovansa viiden vuoden työuran vuodessa. Tällasia pieniä juttuja, ei paineita.

Tänään aloin taas kimpoilemaan seinille, kun kuvittelin miten upea ihminen musta ensi vuoden aikana tuleekaan ja mitä kaikkea mä saavutan, jotta olisin sitä, tätä ja tuota. Rintaan nousi heti palanen ja otin paineita siitä, että mullahan on ihan kauheasti tekemistä. Ihmisenä oon perfektionisti ja sorrun usein vain suorittamaan asioita, kun To do -lista lähentelee kilometriä eikä millekään asialle voi sanoa ei. Mutta onhan se vaan kiva, kun saat asioita tehtyä ja vuoden lopussa seisoo kiitoksen lisäksi myös burn out.

Joten ensi vuonna mun tavoitteenani ei ole uudistaa itseäni päästä varpaisiin, vaan olla onnellisempi. No okei, pään ja varpaiden väliltä vois tiputtaa muutaman kilon ja hankkia parit näkyvät absit, mut oh well. Tunnen jo, miten mun visio uudesta vuodesta saa tähdet kääntymään kohdakkain ja tässä just muuten tsekkasin, et ens kuussa on tulossa myös perjantai 13. Just saying.


"Me: I'm finally happy. Life: Lol, wait a sec."



Mahtia uutta vuotta ja tehkää siitä just ittenne näköinen 💋










No comments:

Post a Comment

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan