Tällä hetkellä ollaan tosiaan Long Beachilla, Koh Lantalla, mihin saavuttiin toissapäivänä. Hostelli varattiin tällä kertaa jo suhteellisen hyvissä ajoin eli saman päivän aamuna, joten valintaan vaikutti lähinnä halpa hinta ja sijainti aivan biitsin vieressä. Päivän matkustamisen jälkeen ei kauheasti herättänyt luottamusta, kun minipakun kuljettaja kyselee tietä meidän majapaikkaan eikä kukaan paikallisistakaan tiedä kyseistä mestaa. Tuli vähän sellainen fiilis, että mistähän sitä taas itsensä löytää, mutta paikka osoittautui ihan timanttiseksi!
Hostellin nimi on tosiaan Leaf House, jota pyörittää 65-vuotias Lexi. Tää nainen on aivan upea ja fiilis täällä on kuin kotona olisi. Täällä on mahdollista saada aamupalaa ja illalla myös grillailtua ruokaa. Lexi opettaa myös täysin ilmaiseksi meditaatiota ja thaita, biitsille kävelee parisen minuuttia, pyykinpesu maksaa kilolta 40 bahtia ja puhtaat vaatteet saa jo seuraavana päivänä tuoksuvina ja silitettyinä takaisin.
Eilen oli ihan tajuttoman ihana päivä, vaikka aamulla heräsinkin koti-ikävän lisäksi myös reissun ensimmäiseen sadepäivään. Oltiin tosiaan ensin suunniteltu, että vietetään vihdoin biitsipäivää, kun kaikki alkaa olla taas terveiden ja elävien kirjoissa. Sen sijaan vuokrattiinkin skootterit ja lähdettiin huristelemaan.
Itse en henkilökohtaisesti ole koskaan elänyt kunnon mopotyttövaihetta, vaikka skootteri oli pakko saada -koska kaikki muutkin, niin minäkin. Hieman kuumotti monen vuoden tauon jälkeen hypätä rattiin ja vielä vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, missä liikennesäännöistä ei ole tietoakaan ja homma toimii lähinnä periaatteella "aja tai kuole". Mut kun päästiin siitä alkujännästä, niin ai että! Oli ihan hullun hauskaa päristellä menemään pitkin Koh Lantaa.
Skootterien vuokraus maksoi noin 7€ koko päivältä eli käytännössä ei juuri mitään. Käytiin paikallisessa Animal Welfare -keskuksessa, jossa on mahdollista ilmoittautua vapaaehtoiseksi, antaa lahjoituksia toimintaa varten tai yksinkertaisesti antaa eläimille hetki omaa aikaa. Sydänhän siellä suli ja jos lento kotiin olisi jo tiedossa, olisin ehkä halunnut adoptoida karvaturrin jos toisenkin.
Paikka toimii kokonaan vapaaehtoisten voimin eikä keskus esimerkiksi saa valtiolta minkäänlaista tukea toimintaansa ja myös leikkauksia suorittavat eläinlääkäritkin ovat vapaaehtoisia.
Itse vanhaan kaupunkiin ehdittiin vasta illan suussa kun aurinko alkoi jo laskemaan, mutta nättiä oli silti. Paluumatkalla kuolemanpelko oli aika vahvasti läsnä, kun pisteltiin menemään pitkin pimeitä katuja eikä kuoppiakaan aina ehtinyt huomata vasta kun mopedi hyppää puoli metriä ilmaan ja Iinan hampaat iskeytyy olkapäähän. Oh well.
Koti-ikävä kyllä unohtui alkuunsa viimeistään illalla, kun täykkäri päivä päätettiin viinillä ja syvällistäkin syvällisemmillä keskusteluilla aina parisuhteesta elämän tarkoitukseen ja mietteisiin siitä, mikä Disney roisto olisi jos saisi valita.
Paratiisissa siis kaikki hyvin. Kivaa lauantaita 😘
No comments:
Post a Comment