Slider

Uusia tuulia

Thursday, February 16, 2017


Nyt ollaan reilun viikon verran katseltu menoa täällä Perthissä ja mä oikeasti tykkään tästä kaupungista ihan älyttömästi! Toisaalta kaikki ovat sanoneet, että odotahan vaan kun pääsette Melbourneen tai Sydneyyn – siellä sä vasta tuletkin rakastumaan. Mutta just tällä hetkellä täällä on hyvä olla ja hostelli, jossa ollaan majailtu koko tää aika, alkaa tuntua kodilta. Tätä mestaa pyörittää siis aasialainen perhe ja hostellissa on tavalliseen tapaan useampi dormi-huone ja muutama pienempi kämppä. Meidän dormikavereina on tällä hetkellä viisi miestä ja kolmas mimmi meidän lisäksi. Ja voin kertoa, että hajukin on huoneessa jokseenkin öö...miehinen.

Mut onneksi kaikki tyypit on super mukavia! Kämppä koostuu kolmesta meitä hieman nuoremmasta saksalaisjätkästä, yhdestä uusi-seelantilaisesta naisesta ja kahdesta about 40-vuotiaasta aussimiehestä. Koska meillä on välillä aina pieni kielimuuri aksenttien ja sanontojen suhteen, on Iina heitellyt pojille aina silloin tällöin usealla tavalla ymmärrettäviä kommentteja, jotka ne on ottanut varmaan iskuyrityksinä, että ollaan varmaan kohta kaiken hyvän lisäksi puumiakin 22-vuotiaina. Toisaalta kaksi kolmesta on ihan söpöjä tapauksia enkä valita, että heitä näkee välillä huitelemassa ilman paitaa pitkin hostellia. Pojat osallistuu myös tosi aktiivisesti hostellin torakkajahtiin, mikä on enemmän kuin fine, kun keittiössä vilisee 10cm kokoisia tapauksia. No, mutta onneksi toinen vanhemmista aussimiehistä vähän tasoittaa menoa, ettei oo ihan ruusuilla tanssimista tämä hostellielämä. Tää herrasmies laukoo nimittäin pitkin päivää varsin kaksimielisiä kommentteja, itsevarmana miehenä hän myös olettaa meidän lankeavan hänen elämää nähneille tatuoiduille käsivarsilleen ja kirsikkana kakun päällä hän tykkää halailusta vähän liikaa. Aamupalalle tullessa kävellään pitkin seiniä ja toivotaan herran kadonneen töihin tai vaikka vaihtaneen hostellia. Tai vähintään huonetta.



Oon myös ollut tän viikon kipeenä ja flunssa ei vaan meinaa helpottaa. Ollaan myös päästy tutustumaan Perthin sairaalaan, koska Iinalle iski aiemmin viikolla silmätulehdus. Täällä sairaalareissu meni suhteellisen kivuttomasti vakuutusten sun muiden osalta, mutta ojotusajat oli muutamaa tuntia. Mä tosin odotellessani bondasin erään aussipojan kanssa aika odottamattomalla tavalla, koska me ei siis puhuttu mitään vaan jaettiin vaan tuskaisia katseita siinä odotellessa. Myöhemmin törmättiin kadulla ja jostain syystä morotettiin ja hetki siitä törmättiin uudelleen ruokakaupan hyllyjen välissä ja siinä sitten keskusteltiin hänen vammoistaan ja iinan lääkärikäynnistä. Kuin mahtavaa.

Täällä jengi tulee siis jatkuvasti puhumaan eikä ehditä oikeastaan hetkeäkään olla yksinään. Toissailtana oltiin istumassa läheisessä pubissa, kun jenkkiläinen mies tulee kertomaan meille aivojen toimintaa parantavasta pilleristä (käytti kertomuksessaan esimerkkinä Limitless -leffaa) ja jostain ihmevoiteesta, joka on yhtä tehokas kuin kirurgin veitsi. Joopa. Odottelin hetkeä, milloin mies kysyy meitä duuniin, mutta sitä hetkeä ei valitettavasti tullut. Tutustuttiin myös ”kuuluisaan” poplaulajaan, joka oli viihteellä tummaihoisen serkkunsa kanssa, joka sattui olemaan kuuluisa jalkapalloilija. Mikä sattuma! Siinä jätkä sitten googlailee itseään todisteeksi Wikipediasta ja kyllähän sieltä samaa näköä löytyi kymmenen vuotta ja kiloa sitten. Jätettiin jostain syystä ne drinksut väliin. Samalla reissulla onnistuin huitomaan varsin söpöä miestapausta tuolilla polveen. I know, rampautus on aika tehokas taktiikka. Eipä pääse mies karkuun ja ehdit heittää sun parhaat iskureplat. Toimii.
Meillä on oikeesti mennyt aika rauhallisesti ja ollaan selvitty ilman vammoja tai suurempia kommelluksia. Ehkä tää sairastaminen on hidastanut vähän menoa, kun korvat tinnittää 24/7 ja pää tuntuu kuumailmapallolta.

Mulla oli aiemmin tarkoitus tehdä sinkun kyyninen rallatus siitä, miten ystävänpäivä on vaan kaupallistettua kakkaa ja että voisiko tätä imelyyden määrää mitenkään karttaa, mutta ensinnäkin mun tietokone päätti sanoa sopimuksensa irti ja mun mielipide ystävänpäivästä koki täällä ehkä hienoisen täyskäännöksen. En ole siis koskaan pitänyt ystävänpäivää kovinkaan suuressa arvossa eikä sitä esimerkiksi parisuhteessa ollessani kauheasti nostettu esiin. Ja mä olen melkein joka päivä ihanien kamujeni kanssa yhteydessä, joten en koe imelien viestien tai aforismien lähettämistä aiheelliseksi.

Viime tiistaina sain kuitenkin viestin, että olepas hyvä ja mene sun hostellin läheiseen kauppaan. Mulla on jotenkin aina vähän tukala olo, kun saan lahjoja, joten voitte kuvitella mun fiilikset, kun kannan hostellin keittiöön sydänpaperilla päällystetyn paketin, jossa roikkuu pehmonalle ja sen lisäksi vielä laatikollisen ruusuja. Siis mitä. Okei, kuulun niihin naisiin, jotka ovat joskus päästäneet suustaan, että kukat ovat hieman turhia ja niihin ei tarvitse kuluttaa rahaa, mutta äkkiä se mieli muuttuu, kun laatikosta paljastuu kahdentoista ruusun kimppu. En osaa oikein vieläkään kuvailla sen hetken fiiliksiä, mutta aika onnellista tyttöä sitä kyllä oltiin. Ollaan itseasiassa vieläkin, koska suklaata riittää varmaan vielä ensi jouluunkin asti.


Jos siinä ei vielä ollut tarpeeksi positiivista niin meikänainen onnistui myös saamaan töitä ensi yrittämällä, mitä en voi oikeastaan vieläkään uskoa, kun muistellaan kuinka monta vesiperää olen Suomessa vetänyt työhaastatteluissa. Okei, kotona mulla on ollut ehkä hieman korkeammat standardit työpaikkojen suhteen, mutta täällä ajattelin kokeilla jotain, mitä en Suomessa ehkä tulisi koskaan tekemään. Äidin ensimmäinen kysymys oli, että ”ei kai se vaan ole mikään strippibaari” ja isä veikkasi paikkaa puolestaan ”topless” mestaksi. Kiitti äiti ja iskä, kun teillä on noin korkeet odotukset tyttärenne suhteen, ei voi kuin arvostaa.

Mulla oli siis eilen ensimmäinen vuoro ja täytyy kyllä rehellisesti myöntää, että kyseinen duuni on enemmän ja vähemmän esineellistämistä eikä mulle varsinaisesti tullut mikään onnellinen olo, kun kävelin yöllä kotiin. Ja kyseessä ei siis todellakaan ole mikään aiemmin veikatuista, vaikka mesta onkin yökerho. Paikka on siis VIP lounge, jossa ideana on, että asiakkaat saavat vuokrata illaksi itselleen huoneen juhlimista varten ja meidän houstaajien tehtävänä on tarjoilla ruokaa ja juomaa, huolehtia musiikista, pitää juhlatunnelmaa yllä ja huolehtia siitä, että asiakkaat viihtyvät. Se, kuinka sut valitaan sitten minkäkin tilaisuuden houstaajaksi on mun mielestä aika raaka, sillä tytöt laitetaan asiakkaiden eteen riviin ja lyhyen esittelykierroksen jälkeen he sitten valitsevat periaatteessa ainoastaan ulkonäön perusteella, kenet he haluavat iltansa emännöimään. Eka vuoro oli hieman rankka ja olin enemmän kuin vähän oman mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta ehkä tänään menee jo paremmin. Plussana täytyy mainita, että sain muista tytöistä jo hyviä kavereita ja palkkakin on 40 AUD tunnilta, mikä kartuttaa mukavasti matkakassaa.

Jatkan kuitenkin muiden töiden hakemista ja toivottavasti kartutan matkakassaa piakkoin jossain muualla. Kivaa torstaita toverit ja toivottavasti kaikilla oli ihana ystävänpäivä 😘

No comments:

Post a Comment

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan