Kengurunkakkaa ja Jore Marjarantaa


Nyt ollaan tosiaan vietetty neljä päivää farmilla Kalamundassa ja tylsää ei kauheasti ole päässyt olemaan. Tilan omistaa Linda, joka on alunperin kotoisin Melbournesta ja on jo useamman vuoden ajan tarjonnut reppureissaajille mahdollisuuden ottaa taukoa hostellielämästä. Eli me ei saada täällä olemisesta palkkaa, vaan saadaan asua ilmaiseksi vastineeksi siitä, että autellaan kotitöissä ja muissa hommissa. Parastahan on, että päivästä eniten aikaa vie koiravahtina oleminen. Rankkaa tää elämä.

Linda on ihan älytön supernainen, joka menetti miehensä äkillisesti noin kymmenen vuotta sitten, on kasvattanut kolme lasta ja saanut loppuun kesken jääneen talon rakennuksen. On myös ihan tajuttoman upeaa, mitä kaikkea tää nainen on opetellut ja toteuttanut tällä farmilla. Lindalla on muun muassa oma mato- ja mehiläisfarmi, hän tekee itse esimerkiksi viinietikkaa ja hilloja, ja kuivattaa kaikenlaisia hedelmiä. Sen lisäksi tilalla kasvaa lukematon määrä erilaisia kasveja ja puita, joita hän pystyy hyödyntämään ruuanlaitossa. Linda keräilee myös muiden ihmisten poisheittämiä tavaroita, joista hän pitää huolta ja etsii niille uuden kodin. Eli aika huikeen hienoa hommaa.

Saavuttiin tosiaan tiistaina ja tiputus farmielämään oli aika kevyt, koska alotettiin ihan vaan pihakiveyksen putsauksella ja oliivien kuivauksella. Eli chillii hommaa. Mut koska kummallakaan ei ilmeisesti pelaa motoriikka ei sitten yhtään, oltiin verillä ja mustelmilla jo ekan päivän jälkeen. Iina oli nurin jo ensimmäisen tunnin aikana, jonka lopputuloksena naisella oli polvet verillä ja pari taisteluarpea lisää. Itsehän astuin sulokkaasti rappusesta ohi putkea raahatessani. Ei siinä muuta, mutta olisi ollut edes sama jalka polven kanssa. Mutta kun ei. Tällä hetkellä mun toisen jalan nilkka muistuttaa pullavaa enkä tiedä miten pitäisi kävellä, kun tekisi mieli varoa polvea sekä nilkkaa. Kohta otettava varmaan neliveto käyttöön.

Mulla on tällä reissulla ollut monta kertaa sellaisia wtf - hetkiä, kun susta vaan oikeasti tuntuu ihan täydellisen epätodelliselta. Usein nää hetket on sellaisia, etten vaan voi uskoa, että täällä sitä mennään vihdoin viimein Australiassa ja koti on ihan tuhottoman kaukana. Keskiviikkona mulla oli tällainen momentti, kun aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta ja me muijat kerätään kengurunkakkaa pellolla ja samaan aikaan luurista alkaa soida Jore Marjarantaa. Siinä sitä mietittiin, että asiat vois olla aika paljon huonomminkin. Tai paremmin. Miten sen nyt haluaa ajatella. Samanlainen mitähän kettua hetki oli myös, kun tiputin luurin vessanpönttöön. Sillä hetkellä asiat olisi ehdottomasti voinut olla paremmin. Oh well.


Muuten ollaan täytetty päivät haravoinnilla, kitkemisellä, oliivien kuivattamisella, auton pesulla ja muilla ihan perus duuneilla, kun puhutaan tilahommista. Ainiin! Yks ihan mestarihommista täällä on niin sanottu pulukierros. Eli käytännössä sä vaan painelet menemään puiden välissä ja isket koirankakkalapioita vastakkain, huutelet, heittelet kiviä - tyyli on aikalailla vapaa - ja hätistelet pähkinäpuista papukaijoja. Ai että. Torstai-iltana oli myös yksi ihan parhaista hetkistä, kun kokattiin päivän päätteeksi porukalla nachoja ja siemailtiin punaviiniä. Lindalta irtoaa myös jos jonkinlaisia puheenaiheita ja keskusteluita on käyty niin psykologiasta, terrorismista, lasten kasvatuksesta, kierrätyksestä, liikakalastuksesta ja rakkaudesta. Välillä peiton alle kaivautuessa on aikamoinen informaatioähky.

Tänään jäätiin kahdestaan koiralauman kanssa, kun Linda suuntaa viettelemään viikonloppua ranta-asunnolleen Fremantleen. Oltiin aika luottavaisia ja itsevarmoja, mutta jotenkin tää alku ei lupaa yhtään hyvää. Kaikilla koirilla paitsi pesueen pienimmällä on siis kaulapanta, joka reagoi piha-aluetta kiertävään maahan upotettuun aitaan. Aiemmin ainoastaan Saffie eli rottweiler on haistattanut aidalle ja pannalle pitkät, mutta kappas kehveliä, kun jäätiin kahdestaan. Ihmettelin, että missähän koko joukkue viilettää ja Saffie oli johdattanut jengin aidan yli matofarmille, jossa kaikki ryömii laatikoiden ja putkien seassa. Nautin. Katellaan sitten viikonlopun jälkeen, että kuinka monta raajaa on tallella, montako koiraa seitsemästä on jäljellä ja onko talo vielä pystyssä. Nyt olisi hyvä paikka laittaa vedonlyönti pystyyn kaverit.

Mut kaiken kaikkiaan menee ihan kivasti. Vaikka välillä koirankakan keräily ja smoothien värkkäily ruantähteistä matojen lounaaksi rassaa, oon aika happy tän hetkiseen elämään. Niin kuin sanoin, asiat vois olla paljon pahemmin. Täällä on ihan huikean upeat maisemat ja auringonlaskun aikaan sun etupihalle kokoontuu kenguruita. Okei, työjutut stressaa ja ajatukset harhailee jo ensi viikkoon, kun edessä on taas uuden yömestan etsiminen ja duunien haku, mutta just tässä ja nyt on kaikki hyvin. Iina juoksee kakkalapiot kädessä pulukierroksella ja makkarajengi juoksee korvat lepattaen kulman taakse. Love my life.

Vaikka tää onkin megalomaaninen klisee, niin nauttikaa niistä pienistä hetkistä, koska sä et ikinä tiedä miten arvokas se meneillään oleva hetki oikeasti onkaan, ennen kuin se onkin jo muisto.

Ihanaa perjantaita 💋💋







No comments :

Post a Comment