Slider

Eka päiväni au pairina

Tuesday, May 16, 2017


Elikkäs, meitsikkä muutti Fremantlesta Scarborough -nimiseen mestaan, joka on myös aika lähellä biitsiä. Aloitin siis eilen au pairina ranskalaisperheessä, johon kuuluu vanhempien lisäksi kolme lasta. Nuorin on hieman vajaa kaksi vuotias ja kaksi muuta lasta ovat 7- ja 11 -vuotiaita. Voin sanoa, että ensimmäisen päivän aikana vuodatin enemmän kyyneleitä kuin perheen taapero.

No okei, myönnetään, pyhitin muutaman edeltävän päivän ainoastaan stressaamiselle ja heitin hyvillä yöunilla vesilintua. Eli sellainen aika aikuismainen lähestymistapa uuteen duuniin, suosittelen. Mulle kaikki uudet muutokset on aina pienestä asti ollut stressinaiheita, mut täällä reissussa ollessa on jollakin tasolla tottunut siihen epävarmuuteen ja ainaisiin uusiin juttuihin. Silti oli aika jänskää muuttaa outoon perheeseen ja jättää Iina seuraavaksi pariksi kuukaudeksi eri paikkaan. Sen lisäksi meillä on pieni kielimuuri, koska vanhemmat puhuvat englantia hieman huonosti ja usein perhe höpöttelee sitten menemään ranskaksi, joka ei nyt sinällään haittaa, mutta jättää mut jutuista ulkopuolelle.

Mulla ei kauheasti oo kokemusta lasten kanssa puuhailusta, joten tänne tulo oli kyllä ihan kuin sut olisi äkkiseltään heitetty avantoon. Ensimmäisenä päivänä vaihdoin tosiaan vaippaa ensimmäisen kerran elämässäni ja oon aika varma, että moni olisi halunnut olla kärpäsenä katossa seuraamassa sitä toimitusta. Tuijoteltiin siinä Gastonin kanssa toisiamme, minä ehkä enemmän peloissani ja taapero enemmänkin huvittuneena. Siinä yritin lueskella ohjeita vaippapaketin kyljestä ja samalla rassata niitä oikein päin ipanalle, joka halusi olla kaikkialla muualla kuin siinä. Loppujen lopuksi oli kyllä aika voittaja olo, mutta oli silti pakko kuvata mammalle videota ja kysyä mielipidettä siitä, että onko ne vaipat nyt sinne päinkään. Hyväksytty tuli. Ai että.

Myöhemmin olikin sitten mun vauvauran koitin kivi, sillä pikkuinen piti kylvettää. Muuten meni oikein kivasti mutta pikkumies päätti kakata kylpyammeeseen. Siinä vaiheessa mä vaan tuijotin epäuskoisena ja vannoin, etten ikinä homma lapsia. Noh, siitä kylpyreissusta tuli aiottua pidempi, mutta tästä opitaan ettei mennä kylpyyn heti päikkärien ja välipalan jälkeen. Noh olispa siinä kaikki. Mutta kun ei. Siinä kuivailin ipanan ja hetken mies harrasti nakuilua, kun etsin puhtaita vaatteita ja vaippaa. Pissahätä yllätti ja onhan se nyt vaan vauvana ymmärrettävää, että se toimitetaan sen enempiä mukisematta siihen lattialle missä seistään. Mun moka.

Nyt on meneillään Day 2 ja mä oon vielä hengissä.

Iloista tiistaita toverit 💋💋💋







No comments:

Post a Comment

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan