Slider

Elämäni ihmisille

Friday, May 12, 2017


Viimeisestä postauksesta on taas kulunut aikaa ja meillä tuli tällä viikolla neljä kuukautta reissua täyteen. Tuntuu, että oltaisiin vasta ihan hetki sitten hypätty koneeseen, mutta toisaalta, kun alkaa muistelemaan mitä kaikkea on ehtinyt kokea ja tapahtua, tajuaa miten nopeasti aika kuluukaan. Viime viikonloppuna oltiin ensimmäisissä kotibileissä, kun kaverin kaveri täytti vuosia. Tällä viikolla mä olen ollut kunnon stressipallo, koska koti-ikävä on vaivannut tavallista enemmän, tilin saldo alkaa uhkaavasti näyttää kahtasataa dollaria ja lisäksi oon ollut vähän kipeänä, joutunut hommaamaan Medicare -korttia ja käymään lääkärin juttusilla. Lisäksi oon ahistellut sitä, etten ole ehtinyt tai jaksanut pitää kaikkien mulle tärkeiden ihmisten kanssa niin paljon yhteyttä, kuin olisin halunnut. Mulla alkaa sunnuntaina myös uusi duuni, joten ne ketkä tuntee mut, tietää miten tää nainen on ollut helisemässä ja vuodattamassa itkua sikiöasennossa.

Oon huomannut, että se, onko sulla hyvä olla jossain ei riipu paikasta vaan ihmisistä. Kun mä puhun koti-ikävästä, mä en ikävöi niinkään Suomeen tai mun ihanaan Jyväskylän asuntoon, vaan mä ikävöin ihmisiä. Perheen kanssa olo siitä, että he pysyvät mun elämässä, on varmempi, koska heidän kanssa tulee väkisinkin pidettyä yhteyttä, kun perheen yhteinen WhatsApp täyttyy alalkulmasta otetuista selfieista, päivityksiä siitä mitä kukin syö, miten taivaalta siunaantuu taas räntää ja lukuisia kuvia meidän koirasta ottamassa päikkyjä eri asennoissa. Perheen kanssa on myös niin hitsautunut yhteen, ettei siitä jengistä ihan helposti tipahda ulos.

Ystävien ja tuttujen kanssa taas pelottaa, että tipahtaa sen ystävyyden ulkopuolelle, johon ei niin vain palatakaan kun Australia jää taakse. Oon jutellut tälläkin viikolla tästä aiheesta paljon, koska yleensä se jutteleminen helpottaa. Surprise. Mulla ei mene päivääkään, etten ajattelisi mun Jyväskylän lelluja ja heidän parempia puoliskojaan, jotka on monessa tilanteessa olleet lifesavereita ja jotka ovat tehneet Jyväskylästä paikan, jota voi kutsua kodiksi. Joka päivä mä ikävöin mun serkkuherkkuja, jotka on sukulaisuuden lisäksi mun parhaita kavereita. Usein mun tekisi mieli heittää viestillä myös tyyppejä, joiden kanssa on tavalla tai toisella tullut vietettyä aikaa ja vaihdeltua kuulumisia. Ihan vain siksi, koska mä muistan, ikävöin ja haluan pitää teidät jatkossakin mun elämässä.

En jaksa edes keksiä tekosyitä sille, miksi sen viestin tai WhatsApp- puhelun aikaansaaminen sitten on niin vaikeaa. Mä olen vaan tällä hetkellä huono pitäämään yhteyttä. Selaan teidän snäppi- ja IG- stoorit joka ikinen päivä, oon vähän kartalla siitä mitä teidän elämässä tapahtuu. Jotkut heittää mua välillä Instagramissa tai blogissa viestillä ja tiedän, että teillä on kaikki hyvin. Joskus mulla menee pari päivää tai viikkokin, etten vastaa sun viestiin, mutta se ei tarkoita, etteikö mua kiinnostaisi.

Tällä viikolla sain yhdeltä mun elämäni naiselta snäpin, jossa mimmi haistelee kevätilmaa ja kertoo, miten se tuoksu muistuttaa siitä, kun junnuina pisteltiin menemään pitkin metsiä keppihevosilla. Pystyin muistamaan sen saman tuoksun. Sain myös snäpin missä pikkuveli kertoi nähneensä unta, että tulin takaisin kotiin ja sanoi, että ikävä on. Oon myös saanut viestejä sukulaisilta, jotka on valmiita sponssaamaan mun reissua pidempään ja isiltä, joka omintakeisella savonmurteella tiedustelee, että mitenkä männöö. Nää ja lukuisat muut, eivät ainakaan helpota koti-ikävää, mutta saa mut vaan arvostamaan sitä, miten upeita tyyppejä mulla on elämässä. Rakkautta.

Yksi mun oman elämäni keittiöpsykologeista sanoi jotain, mikä helpotti mun oloani ja se lause meni niin, että sun pitää vaan luottaa siihen, että ne ihmiset, jotka on tarkotettu jäämään sun elämään jää, ja ne jotka jää matkan varrelle, jää. Niiden kanssa, ketkä on tarkotettu, juttu jatkuu ihan kuin mitään taukoa ei olisi koskaan ollutkaan. Täytyy vaan luottaa siihen, että sulle tärkeiden ihmisten kanssa se yhteys säilyy, oli siinä välillä kuinka paljon aikaa, välimatkaa tai huonoja olosuhteita. Ja sitten kun te vihdoin taas tapaatte, sä vaan loksahdat siihen toisen viereen, ihan kun siinä välissä ei olisi mitään aikaa tai etäisyyttä ollutkaan.

💋💋💋















No comments:

Post a Comment

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan