Slider

Kiusaamisesta

Wednesday, June 14, 2017


Hain eilen lapsia koulusta samaan tapaan kuin aina ennenkin, mutta tällä kertaa Melitasta huomasi, ettei kaikki ole ihan mallikkaasti. Pieni naisen alku näytti itkeneeltä, mutta ei suostunut kertomaan mikä mieltä painaa. Käveltiin hiljaisuudessa kotiin ja vähän ennen ovea Melita kysyi, että voiko hän kertoa mulle salaisuuden. No tottahan tokkiisa. Istahdettiin siihen pihanurmelle ja naposteltiin lounaalta jääneitä porkkanoita. Kun Melita vihdoin sai kakistettua mieltä painavan salaisuuden ulos, hän kertoi, ettei tykkää olla osaksi ranskalainen vaan hän toivoisi, että olisi "ihan vain australialainen".  Muut tytöt koulussa olivat ilmeisesti sanoneet jotain loukkaava ja kehitelleet jonkin haukkumanimen, josta en päässyt niin hyvin perille, että voisin sen tässä jakaa.

Mä en koe, että mua olisi varsinaisesti kiusattu. Ylä-asteella mulla kuitenkin oli silloisesta massasta poikkeava kaveriporukka ja sain osani hiljaa, mutta kuitenkin tarpeeksi kuuluvasti, heitetyistä kommenteista, piinaavista katseista ja kuiskuttelusta. Meidän luokkaa kutsuttiin myös melkein kolme vuotta "jämä luokaksi". Ai että, kyllä siinä ihmislapsen itsetunto kohoaa. Muistan monet aamut, kun kouluun lähteminen oli yhtä itkua ja parkua. Useasti isän ajaessa mut kouluun pyysin häntä ajamaan muutaman ylimääräisen kierroksen, joiden avulla saisin vähän armon aikaa. Ylä-asteen jälkeen olin valmis muuttamaan ja vaihtamaan kaupunkia, jottei mun tarvitsisi kohdata samoja ihmisiä lukiossa. 

Mä muistan elävästi ne tukalat ja ahdistavat hetket, kun sä toivoit, että olisit kuka tahansa muu, joten mun sydän särkyi aavistuksen verran, kun noin pieni ihminen tuntee pahaa oloa siitä, että omat juuret tulevat kahdesta erilaisesta kulttuurista, joka on mun mielestäni vain rikkaus. Kouluaika on muutenkin haastavaa, kun sun pitäisi vielä saada nauttia lapsuudesta, mutta toisaalta kasvaa samaan aikaan. Lisäksi paineita siitä, millainen sun pitäisi olla, tulee niin kavereilta kuin yhteiskunnaltakin. 

Surullista on myös se, ettei muiden alaspäin työntäminen jää vain kouluun. Mulla on ystäviä, joita on kiusattu vielä ammattikorkeakoulussakin, mikä on ihan uskomatonta, kun puhutaan kuitenkin jokseenkin aikuisista ihmisistä. Tunnen myös montakymmentä vuotta työelämässä olleita ihmisiä, joiden työpaikalla on tyyppejä, joita voi rehellisesti kutsua kiusaajiksi. Se, miten kiusataan, vain muuttaa muotoaan, kun siirrytään koulun pihalta esimerkiksi ammattikorkeakouluihin ja työpaikoille. Luulisi, että muiden selän takana pahan puhuminen, porukasta ulos jättäminen, haukkuminen, epämukavan olon aiheuttaminen tavalla tai toisella jäisi teinivuosiin ja tyttöleffoihin, mutta se ei kuitenkaan aina ole niin.



Aina löytyy niitä ihmisiä, jotka purkavat omaa pahaa oloaan, riittämättömyyttään tai ymmärtämättömyyttään muihin. Mä olen tullut siihen johtopäätökseen, että ne ihmiset, jotka jatkuvasti painavat muita alaspäin iskemällä itsetuntoon tai -varmuuteen, näkevät sut jollain tavalla uhkana tai ovat kateellisia siitä, mitä sä olet tai mitä sulla on. Se, että sä yrität saada toisen näyttämään ja tuntemaan huonolta, ei kuitenkaan saa sua näyttämään yhtään sen paremmalta. Päinvastoin. Usein kiusaajille ja niille "siisteille tyypeille" ei jää juuri mitään käteen, kun koulu loppuu. Heidän on vain löydettävä uusia tapoja tuntea itsensä riittäväksi, kun ympärillä ei ole ihailijoita ja alaspäin tallottavia.

Ylä-asteen jälkeen mulla oli tapana kuluttaa tuhottomasti aikaa miettien muiden mielipiteitä ja sitä, mitä muut musta ajattelevat. Valehtelisin, jos sanoisin päässeeni siitä tavasta kokonaan eroon, mutta nykyään mä tiedän kuka ja millainen ihminen mä olen. Oon myös pirun ylpeä siitä, millaiseksi ihmiseksi oon kasvanut ja mitä mä olen nyt. Mä myös tiedän, että ne ihmiset, joilla on merkitystä, tietävät ja näkevät mut sellaisena kuin olen. Muilla ihmisillä ja heidän mielipiteillään ei ole väliä. 

Ole just sellainen kuin sä olet ja oo ihan helkutin ylpeä siitä. Ympäröi itsesi sellasilla tyypeillä, jotka kannustavat, tukevat, saavat sut nauramaan ja pysyvät sun rinnalla surkeimpinakin päivinä. Pitää myös muistaa, että ei oo ilkeyttä puolustaa itseään ja oikeasti pitää omia puoliaan. Ja oon sanonut tän joskus aikaisemminkin ja sanon sen uudelleen, koska se on vaan niin totta: se, miten sä saat muut ihmiset tuntemaan kertoo ihan järkyttävän paljon susta itsestäsi.

💋💋💋













No comments:

Post a Comment

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan