No rain, no flowers

Oon oppinut aika paljon tän pienen elämän aikana, mutta aina välillä korostuu se, miten kaikki on vain väliaikaista. Tunteet, ihmiset, hetket ja sadepäivät - kaikki on hetkellistä. Elämä liikkuu jatkuvasti eteenpäin ja samaan suuntaan pitäisi itsekin uskaltaa, vaikka tässä ja nyt olisi kaikki se tuttu ja turvallinen.

Välillä elämässä on kuitenkin tapahtumia, jotka tuntuvat pysäyttävän sen liikkeen eteenpäin sekä pakottavat sut miettimään elämää ja sen kulkua vähän syvemmältä. Tällä viikolla mun ja monen muun elämästä nukkui pois ihminen, joka ehti olla niin veli, aviomies, isä, kuin pappakin sekä paljon muuta ♡

Kuolema on aina sellainen asia, joka pysäyttää. Se on myös asia, joka tuntuu pelottavalta, ahdistavalta ja musertavan painavalta, lopulliselta. Tällä kertaa se pysäytti mut miettimään sitä, kuinka sun tulisi elää elämäsi niin, että kun aika tulee, sä olet valmis lähtemään rauhassa. Miten?

Mä mietin vastausta pitkään, pyörittelin ajatuksissani aforismeja siitä, kuinka sun tulisi elää kuin jokainen päivä olisi viimeinen, kuinka sun ei tulisi katua mitään ja kuinka sun pitäisi elää hetkessä, koska carpe diem. Myönnetään, rakastan kliseitä ja löydän silloin tällöin toivoa kyseisistä aforismeista, mutta jos ollaan rehellisiä, ei kukaan kykene elämään niitä noudattaen.

Joskus sitä on liian väsynyt elämään kuin viimeistä kesäpäivää ja sä vietät sunnuntain peiton alla pullanmuruja suupielessä. Joskus on hankala olla katumatta sanoja, joita tiuskit sun läheisille ja joskus, vain joskus, on hankala elää hetkessä, kun käyt töissä viisi päivää viikossa, tulevaisuus stressaa, yrität selvittää mitä haluat elämältä ja samaan aikaan sun pitäisi vielä nauttia kuin kuolisit huomenna ja tanssia niin,  kuin kukaan ei katselisi.

Elämä on sitä, että sä otat siitä irti kaiken ja vähän enemmänkin, mutta se kaikki ei ole vaahtokarkkeja ja sateenkaaria. Elämä on sitä, kun sä annat kaiken mitä sulla on, uskallat tuntea ja annat elämän satuttaa. Uskallat olla haavoittuvainen maailmassa, joka ei varsinaisesti kannusta olemaan pehmeä, koska helpointa olisi vain olla kylmä ja kova.

Haavoittuvaisuus ei merkitse sitä, että olisit heikko, voittaja tai häviäjä; se on rohkeutta olla läsnä ja tulla nähdyksi niissä tilanteissa, kun kaikki on epävarmaa ja ollaan uuden sekä tuntemattoman edessä. Eläminen on sitä, kun ollaan läsnä, sallitaan tuntea ilot ja surut, ollaan satasella mukana siinä mitä päätetään eikä pelätä hypätä tuntemattomaan, koska saattaa sattua. Se on mun mielestä myös sitä, kun hyväksytään, että elämässä kaikki tulee kahtena. Elämä ja kuolema, suola ja sokeri, ilo ja suru.

Ei kukkia ilman sadetta.

💋💋💋