Kateudesta ja katkeruudesta

Mulla on viimeaikoina ollut ihan älytön jumi kirjoittamisen suhteen. Oon aloittanut melkein joka päivä uuden tekstin, mutta vallitsevasta tilanteesta johtuen tuloksena on ollut harmaasävytteistä itkuvalitusta siitä, kuinka elämä suoraan sanottuna kyrpii tällä hetkellä. Oon selaillut pinnalla olevia juttuja, lukenut Pinterestin quoteja elämästä ja viime viikolla inspiraatiota etsiessäni aloitin lukemaan Emma Seppälän "Elä onnellisemmin" -kirjaa. Kaikesta huolimatta inspiraatio pysyi poissa. Kerta toisensa jälkeen kadotin sen pienen positiivisen punaisen langan, päädyin naputtamaan näppäimistöä kiihdyksissäni ja vuodatin tekstipohjaan ajatusoksennuksen siitä, kuinka työttömyys on pyllystä ja kuinka aurinko ei tänäänkään paista siihen risukasaan, jota myös omaksi elämäkseni kutsun.

Viime viikkoina olen ryöminyt siellä itsesäälin ja -kritiikin, ahdistuksen, väsymyksen, stressin sekä muutaman muun negatiivissävytteisen ainesosan liejussa. Motivaationi kaikkea kohtaan on ollut aikalailla nollassa ja viimeistellessäni 87. työhakemukseni tirautin pienet itkut, koska en voinut vastustaa ajatusta siitä, että tästäkään paikasta tuskin kuuluu muuta kuin kiitokset osoittamastani mielenkiinnosta ja tsempit tuleviin hakuihin. Muutamana päivänä olen noussut sängystä iltapäivän puolella vain todetakseni, etten jaksa muuta kuin palata takaisin peiton alle Netflixin pariin. Olen siirtänyt Snapchatin ja Instagramin puhelimeni kauimmaiselle näytölle, koska ahdistus ja katkeruus nostavat päätään aina, kun selailen ystävieni stooreja Australiasta tai muualta maailmalta. Ystävieni aloittaessa uusissa työpaikoissa ensimmäinen ajatukseni on, että miten kaikilla muilla menee paremmin kuin minulla. Minkäs teet, kun oot kypsä aikuinen.

Noiden ajatusten tunnistaminen ja kirjoittaminen tähän tuntuu nololta sekä naurettavalta, koska niillä fiiliksillä olen ihan itse sulkenut sen auringonvalon elämästäni. Se, että jollain menee hyvin, ei ole millään tavalla pois keneltäkään muulta. Se, että osaa olla onnellinen toisen puolesta, ei vähennä millään lailla mun omaa onnellisuuttani. Päinvastoin. Katkeruuden ja kateuden tunteita on kaikilla, mutta niitä on opittava käsittelemään ja ennenkaikkea on hyvä ymmärtää, mistä ne tunteet milloinkin kumpuavat.

Mä olen huomannut, niin omassa elämässäni kuin elämässä yleensäkin, että kun ollaan tyytymättömiä siihen omaan vallitsevaan tilanteeseen, on helppoa liukua sinne katkeruuden ja kateuden pariin. Silloin, kun ei olla tyytyväisiä omaan elämään vertaillaan itseä muihin ja yleensä se vertailun kohde on se tyyppi, jolla menee omasta mielestä paremmin tai se, joka on lähempänä sitä elämäntilannetta, jossa itse haluaisi olla. Ja se on ihan normaalia. Mutta totuus on se, että sillä vertailulla kaivaa omaa kuoppaansa vain syvemmäksi eikä ainakaan helpota omaa pahaa oloaan. Tavallisesti se katkeruus kasvaa ja kohta se työttömyydestä alkanut lumipallo kierii Instagramin fitnesstähtien feedissä ja työttömän lisäksi sitä huomaa olevansa myös lihava. Ai että.

Joskus sitä ajautuu möyrimään niissä huonoissa fiiliksissä, kuin koiranpentu lumihangessa, mutta jossain vaiheessa liika on liikaa. Asiat harvoin parantuvat, muuttuvat tai ylipäätään tapahtuvat murehtimalla, valittamalla tai edes odottamalla. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta sillä, miten asioista ajattelee ja kuinka suhtautuu kuhunkin tilanteeseen, on aika iso merkitys. Kun osaa tunnistaa ja myöntää itselleen sen, että on kateellinen, sulla on yleensä myös vastaus siihen mitä sun tulee asialle tehdä. Jos sä olet esimerkiksi kateellinen jonkun etelän lomasta, varaa lentoliput tai ala säästämään omaa reissua varten. Vapaamatkustus ei tee onnelliseksi, vaan elämästä pitää tehdä sellainen, jossa on hyvä olla.

Ihanaa perjantaita ja muistakaa, että kyllä se valo tulvii risukasaankin, kun vain muistaa vetää ne sälekaihtimet pois tieltä 💋💋💋