Muutoksista ei tarvitse aina tykätä

Vitsi mä niin haaveilin, että mulla olis jotain jännää ja uutta kerrottavaa tällä viikolla, mutta kerran sitä Roomaakaan ei rakennettu päivässä, niin vissiin mun ammatillisen elämänkin rakentuminen ottaa aikansa. Fine. Mutta ei tää viikko ihan peukaloita pyöritellessä mennyt vaan kävin muun muassa Helsingissä ihan oikeassa työhaastattelussa ja haaveilemassa vähän siitä, millaista olisi aloittaa ihan puhtaalta pöydältä uudessa kaupungissa. Oishan se aika jännää, mutta samaan aikaan myös pelottavaa.

Mun pitää eräässä videohaastattelussa vastata kysymykseen siitä, kuinka hyvä mä olen sopeutumaan uusiin tilanteisiin. Äsken kirjoittelin vähän raakaversiota siitä, mitä mä oikeastaan aion sanoa ja mun unelma minäni olisi halunnut kirjoittaa jotain sellaista, kuinka mä suorastaan hengitän muutoksen tuulia, miten mä tunnen olevani elossa vain, kun en tiedä mitä päivä tuo tullessaan ja kuinka mun kuvani on sanakirjassa siinä kohdalla, kun puhutaan mukavuusalueen ulkopuolelle astumisesta. Joopa. Siinä kirjoittaessani mä kuitenkin tajusin, että mä en aina nauti muutoksista. Musta on ihan kivaa, että se mun sunnuntaisin ostamani jätskipurkki löytyy samalta paikalta tai että mulla aamulla herätessäni on vähän käryä siitä, mitä tänään tehdään. Mä nautin siitä, että mulla on tietynlaisia rutiineja, vaikka samaan aikaan mä olen valmis hyppäämään rinkka selässä lentokoneeseen milloin vain.

Mutta rinkkakaan ei vie pois sitä faktaa, että aina sieltä omalta mukavuusalueelta poistuminen ei ole yhtä seikkailua eikä aina edes millään tasolla kivaa tai palkitsevaa. Sun ei aina tarvitse nauttia muutoksesta, koska välillä se uuteen elämänvaiheeseen tai uuteen juttuun hyppääminen on kaikkea muuta, kuin Sex and the City -leffat antavat ymmärtää. Välillä se muutoksen tuuli lykkii sut keskelle hemmetinmoista stressi- ja ahdistusviidakkoa eikä tosiaankaan minnekään Meksikon auringon alle mohitoja siemailemaan. Ja se on ihan okei. On ihan jees olla nauttimatta ja rakastamatta muutoksia, kunhan sulla vain on kyky selvitä niistä, koska uusi tilanne ei tule olemaan uusi loputtomiin. 

Muutoksissa on se hyvä juttu, että ne mahdollistavat kasvun ihmisenä ja yleensä jälkeenpäin katsottuna sitä tajuaa, että uuden kynnyksellä sitä stressasi ja huolehti aivan turhasta. Tai miten sitä on turhaan esimerkiksi vetänyt kuola poskella huutoitkua sikiöasennossa lattialla. Anyway. Mulla meni hetki myöntää itselleni, että vaikka kuinka haluaisin hengittää niitä muutoksen tuulia ja  hyppelehtiä kohti uutta sekä ihmeellistä ilman huonosti nukuttuja öitä, mä en aina rakasta muutoksia. Mutta mä myös tajusin sen, ettei mulla vielä kertaakaan ole tullut eteen jotain sellaista, mistä mä en selviäisi. Ja se on ihan hyvä asia muistaa.

💋💋💋