Homesickness

Oon edelleen ihan älyttömän onnellinen, että lähdin reissuun ja että mulla oikeasti on mahdollisuus reissata tällä tavalla, mutta on tää välillä kyllä ihan älyttömän väsyttävääkin touhua. Tällä viikolla mulla on esimerkiksi ollut ihan tajuton ikävä mun ihanaa pientä Jyväskylän asuntoa, omaa ja tuttua arkea, yliopiston ryhmäliikuntatunteja, tuttuja lenkkipolkuja, kavereita, perhettä ja kaikkea sitä mikä joskus tuntuu tylsältä ja paikalleen jämähtäneeltä elämältä. Vaikka ikävöin tuttuja ympyröitä, en todellakaan halua vielä jättää Australiaa. Mun ikävä on enemmänkin sitä, että ikävöin ihmisiä kotona. Perhettä ja ystäviä. Jos saisin kaikki mulle läheiset ihmiset tänne, olisin kotona. Mutta mua lohduttaa, että ei ne tyypit minnekään katoa, vaikkei joka päivä vaihdeltaisikaan kuulumisia.

Hostellielämä on myös yksi matkustamisen iloista ja kyllä siihen ehkä välillä turtuu, kun rinkka on aina pakattu etkä välttämättä oo kurkannu niihin viimeisimpiin vaatepussukoihin moneen viikkoon ja yllätyt itsekin sun rinkan sisällöstä. Hostellissa nukkuminen on sitten ihan oma lajinsa, mutta mua on onneksi siunattu mahtavilla unenlahjoilla ja pystyn nukkumaan aikalailla missä vaan, eikä mua haittaa vaikka jengi juhlisi aamuyölle tai mun ylitse käveltäisiin neljältä aamulla, I'm fine. Enemmän ehkä kaipaan sitä, että saat vaihtaa vaatteet rauhassa eikä tarvitse pelätä järkyttävänsä jonkun mielenrauhaa tai että saat nukkua alasti jos siltä tuntuu. Mut neljäntoista ihmisen dormissa sä et oikein voi harrastaa yleistä nakuilua. Damn.

Myös rahasta stressaaminen on täällä mun arkipäivää, koska elämiseen kuluu varoja yllättävän paljon, vaikka kaupasta ei tarttuisikaan mukaan muuta kuin nuudelia ja kaurahiutaleita. Okei, olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että mulla on töitä missä tienaan suhteellisen mukavasti. Mutta kun sä vedät kolmatta iltaa peräkkäin korkkareita jalkaaan, pikkumustaa päälle ja tiedät, että olet kotona todennäköisesti aamu neljältä ja illan aikana saat torjua enemmän ja vähemmän houkuttelevia iskuyrityksiä, kyllä sitä helposti alkaa miettimään elämän tarkoitusta. Antti Tuiskun uus biisi Rahan takii kuvaa aika hyvin mun fiiliksiä töihin lähtiessä. Okei, mun ei tarvitse, ainakaan vielä, twerkata ansaitakseni elannon mutta saitte varmaan mun pointin. Mutta tääkin stressi vaan ja ainoastaan sen takia, että mun suurin pelko on se, että mä joudun lähtemään kotiin.

Muuten mulla on asiat oikeasti aivan mallillaan ja rakastan jokaista, tai ainakin melkein jokaista, hetkeä täällä. Maanantaina mulla oli esimerkiksi hauskin päivä hetkeen, enkä muista milloin olisin viimeksi nauranut yhtä paljon. Vietettiin ilta kahden vähintäänkin levottoman jätkän kanssa, joihin tutustuttiin ensimmäisellä viikolla täällä Perthissä. Käytiin syömässä söpössä intialaisessa paikassa lähellä satamaa, jossa sä saat käytönnössä syödä niin paljon kuin haluat ja saat itse päättää paljon annoksestasi maksat. Paikka pyörii siis täysin vapaaehtoisten toimesta, ruoka on ihan älyttömän hyvää ja aivan mahtava vaihtoehto ulkona syömiselle reppureissaajan bujetilla.

Tiistaina pääsin puolestani ensimmäistä kertaa elämässäni drive-in leffaan, joita olen siis nähnyt ainoastaan elokuvissa. Voitte kuvitella miten pähkinöinä tää nainen oli! Okei, se näyttää ehkä vähän siistimmältä vanhoissa leffoissa, mutta mulla ei kyllä ollut mitään valittamista tuijotella elokuvaa auton takaosaan isketyltä patjalta peittoon kääriytyneenä, kun sade ja tuuli viuhuu ulkopuolella. Mulle myös valkeni, ettei sun tarvitse pitää auton ikkunoita auki, jotta kuulet äänet vaan tää on ratkaistu luomalla drive-inille oma radiokanava. Makes sense. Onneksi ilma parani yötä kohden ja saatoin päästä myös biitsille tsekkailemaan kirkasta tähtitaivasta illan päätteeksi. Että mitä mä tässä oikein valitan, koska elämä on aika kivaa just nyt.

Muistakaahan nauttia, vaikka se arki joskus runtelisikin! 💋💋💋