Beach parties, karmasutra and gay weddings

Viime postauksessa ehdin intoilemaan siitä, kuinka asiat ovat menneet yllättävän hyvin putkeen ja taisin myös mainita, että sitä palautusta maan pinnalle odotellessa. Koska olen kärsimätön ihminen, niin onneksi ei tarvinnut kauhean kauaa odotella sitä kuplan puhkeamista ja päästiin hyvin nopeasti takaisin siihen elämän virtaan mikä meille ilmeisesti kuuluukin. Multa tosiaan varastettiin puhelin ja lompakko eli sinne meni kaikki nostamani käteinen, visa, ajokortti sekä nettipankin tunnukset. Onneksi olin helpottanut voron hommaa ja kirjoittanut käyttäjätunnuksen ylös tunnuslistan yläreunaan, joten jää sitten enemmän aikaa salasanan selvittämiseen.

 

"Karmasutra (n.) when fate fucks you with all the creative ways"

Siinä sitten tihrustin itkua kamujen kainalossa ja potkin henkisesti itseäni päähän siitä, miten ihminen voi vaan olla idiootti. Mutta onneksi on tyyppejä, jotka on siinä sun vieressä vaikka sä sitten olisitkin se maailman isoin idiootti ja lahopää. Seuraava yö meni varsin unettomissa merkeissä ja aikaa oli enemmän kuin tarpeeksi kelailla elämän kohokohtia sekä kasvattaa vallitseva ahdistus megalomaanisiin mittoihin ihan vaan siksi, koska mä voin.

Vaikka mulla on täälläkin ollut ihmisiä ympärillä ja kavereita tukena, en ole hetkeen tuntenut oloani niin yksinäiseksi kuin sunnuntai-aamuna ilman luuria ja omaa rahaa. Juteltiin ystävän kanssa siitä, kuinka sinkkuna olemisesta nauttii aikansa, mutta jossain vaiheessa alkaa kaipaamaan sitä tyyppiä, kelle sä voit jakaa ihan kaiken elämästä. Ihmisenä olen avoin tyyppi ja kykenen kyllä juttelemaan sekä avautumaan jutuista ystäville ja perheelle, mutta jotenkin täällä reissussa ollessa on kasvanut fiilis siitä, ettei se ainoastaan riitä. Tai sitten se johtuu tästä jatkuvasta kuumuudesta ja aivojen pehmetessä alkaa haaveilemaan siitä pysyvästä kainalopaikasta ja tyypistä, kuka saa maailmasta aina vähän paremman paikan.

Koh Lantan Long Beachilla saatiin ensi kosketusta myös paljon puhuttuihin rantabailuihin ja olihan se aikamoista. Corner Bar oli suhteellisen pieni mesta meren rannalla, missä paikallinen DJ oli ehkä maailman hitain biisinvaihtaja eivätkä kappaleet oikeastaan eronneet toisistaan millään tavalla. Toisaalta se ei kauheasti tunnelmaa latistanut ja tutustuttiin moniin hyviin tyyppeihin. Jengiä oli laidasta laitaan eivätkä kaikki käyneet ihan pelkän tanssimehun voimin ja vessajonokeskustelut olivat aika ajoin enemmän kuin mielenkiintoisia. Flipflopeissa bailaaminen tähtitaivaan alla oli loppujen lopuksi aika rentsi kokemus, vaikka kadotinkin kamut biitsille ja suoritin vähintäänkin pelottavan parin kilometrin kävelyn yksin hostellille. Still alive, vaikka jalat toimikin hyttysten buffettina ja seuraavana aamuna nilkat muistuttivat enemmänkin ilmapatjoja.

Seuraavana aamuna Iina jäi huilailemaan hostellille, kun me huristeltiin poikien kanssa skootterilla saaren toiselle puolelle tsekkaamaan Koh Lantan National Parkia. Aamu oli ihan täydellinen, kun aurinko paistoi ja sait ajella biksut päällä pitkin helteisiä katuja. Verrattuna alueeseen jolla me majoituimme, oli saaren toinen laita paljon vehreämpi ja sieltä jos mistä löytyy myös honeymoonillekin sopivia hotelleja upeilla merimaisemilla. Itse kansallispuisto oli myös viidakkomaista ja kierrettiin muutaman kilometrin mittainen lenkki, joka koostui lähinnä portaista tehdyistä laskuista ja nousuista. Luultiin, että puistossa päästäisiin näkemään vesiputous ja joitakin luolia, mutta niitä ei sitten tullutkaan. Reissu oli kuitenkin aika 6/6, koska koettiin kunnon kaatosade keskellä viidakkoa ja päästiin todistamaan myös rehellistä turpaan ottoa apinalta. Tää oli osaksi ehkä mun vika, myönnetään. Pysähdyttiin siis ennen kansallispuistoon menoa ostamaan liput alueelle ja olin aikeissa ottaa skootterin säilytystilasta vesipullon, kun mun mittakaavalla jokseenkin isokokoinen apina päätti ottaa lepiä menopelin ohjaustangolla. Jätin sitten luukun auki ja pakenin paikalta.

Apina sitten näki tilaisuutensa tulleen ja päätti pölliä mun laukun, joten taas oltiin tilanteessa, jossa mua saa pelastella. Apinan aikeet meni mönkään, mutta harmi vaan, että mun pelastaja sai palkaksi tiukan oikean yläkoukun apinalta ja huutonaurut kanssaeläjiltä. Aina ei mene ihan putkeen, mutta harvoin sitä voi sanoa saneensa apinalta turpaan. Mua ei tosin olisi yllättänyt yhtään, jos olisin menettänyt loputkin omaisuuteni, ja vieläpä apinalle. Paluumatka ei puolestaan kamalasti naurattanut, kun ajat ainoastaan topissa ja shortseissa kaatosateessa skootterilla parikymmentä kilometriä. Ai että, luulin ettei Thaimaassa tulisi kertaakaan kylmä, mutta väärässä oltiin.

Eilen koitti siten eron hetki, kun jätettiin pojat matkasta ja suunnattiin Iinan kanssa naisvoimin Koh Mookin saarelle ja jätkät jatkoivat matkaansa takaisin Bangkokiin. Iskihän siinä pieni haikeus, kun tiet erkanivat, kun oli jo ehtinyt tottua väsyneeseen läppään ja matkan jakamiseen toisten kanssa. Onneksi saatiin kuitenkin nopeasti muuta ajateltavaa, kun matkanteko tyssäsi heti alkuunsa. Olin siis kadottanut lompakon mukana kuitin jo varatusta ja maksetusta matkasta saarelle, joten yritäpä siinä selittää thaimaalaiselle jampalle sitä, miksei sulla ole kyseistä tositetta tai esimerkiksi kuvaa siitä messissä. Onneksi saatiin asia lopulta selvitettyä ja päästiin kuin päästiinkin päämääräämme.

Koh Mook vaikuttaa vallan söpöltä  ja rauhalliselta pikkusaarelta, missä on hyvä latailla akkuja ennen paluuta Krabille ja Bangkokiin. Mun eka reaktio biitsille astuessa oli, että oh my god miten paljon täällä on komeita ja treenattuja miehiä. Alkoi ahdistus kadotetuista tavaroista helpottaa ja tulevaisuus näytti hetken aika paljon valoisammalta. Mutta kuten aina ennenkin, kupla puhkaistiin ja saatiin tietää, että saarella oli edellisenä iltana järjestetty miespariskunnan häät, joten suurin osa vieraistakin painiskeli tietenkin eri sarjassa. Oh well.

Kiitos kaikille ihanista tsemppiviesteistä ja palautteesta 💋💋💋