Go travel they said. It would be fun they said.

Koh Mook oli ehdottomasti tähän astisen reissun kaunein paikka, jota suosittelen lämpimästi. Päästiin myös tsekkaamaan Emerald Cave, jonne siis uitiin about 70 metriä täydellisessä pimeydessä luolaston läpi. No okei, oli meillä opas messissä taskulampun kanssa, mutta kuitenkin. Toisella puolella avutuu hallimainen tila, jossa on valkoinen hiekkaranta ja viidakkomainen fiilis. Emeraldilta jatkoimme matkaa Koh Kradanille missä päästiin ekaa kertaa elämässä snorklaamaan ja tsekkailemaan koralliriuttoja. Muuten kyllä nautin puuhasta, mutta merivettä tuli hörpittyä ehkä vähän liian ahkeraan. Kradanilla olisi kyllä voinut viettää enemmänkin aikaa, koska merivesi oli ihan älyttömän kirkasta ja valkoinen biitsi veti sanattomaksi.

Koh Mookilta jatkettiin matkaa takaisin Krabille ja vietettiin pari yötä Ao Nangilla. Meillä on tosiaan enää hieman reilu viikko jäljellä Thaimaassa ja ensi torstaina lennetään jo biitseiltä Bangkokiin, josta toivottavasti saan vihdoin pankkikorttini ja uuden luurin. Luurittomuus on ollut ihan älyttömän rentsiä, kun ei tarvitse tarkistella viestejä tai taistella WiFin kanssa eikä paineita somen päivittämisestäkään ole. Plus tällä hetkellä ei tarvitse stressata ryöstetyksi tulemisesta, koska mulla ei tällä hetkellä ole mitään mitä varastaa.

Saavuttiin tosiaan eilen PhiPhille ja musta alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että en tule selviämään tästä reissusta hengissä. Mulla oli eilen visio siitä, että kirjoittelen ihanan positiivisen pläjäyksen ja fiilistelen vähän sitä, miten reissaaminen on alkanut tuntua pikkuhiljaa kotoisalta, kun ei tarvitse jäädä paikalleen kovinkaan pitkäksi aikaa ja maisemat vaihtuvat aina kun haluat. Ja fiilikset on pääosin positiivisia, vaikka tänään on taas ollut mammaa ikävä ja olen ollut lähellä shopata lentoliput kotiin.

Onnistuin tosiaan eilen kaatumaan biitsillä, jonka seurauksena vasen polvi on turvonnut enkä pysty varaamaan jalalle yhtään painoa saati sitten suoristamaan sitä lainkaan. Eilisilta meni pääosin paikallisessa sairaalassa, josta sain messiin karmean kokoisia särkylääkkeitä ja lihasrelaksantteja, joita pitää nyt sitten napsia pitkin päivää. Mahtavaahan on, että vakuutusyhtiön kanssa on jotain häikkää enkä pääse tarkempiin tutkimuksiin ennen kuin hommat on maksun suhteen selvät. Ai että. Mä en oikeasti tiedä pitäisikö mun itkeä vai nauraa, koska ollaan tosiaan oltu reissussa vasta kolmisen viikkoa ja oon ehtinyt luulla, että kuolen auringonpistokseen, oon tullut ryöstetyksi ja nyt oon vielä kaiken hyvän lisäksi rampa. Mä en henkilökohtasesti kohta enää keksi mitä tässä voi mahdollisesti vielä tapahtua. Todennäköisesti kuolen Australiassa johonkin hämähäkin puremaan. Ei edes yllättäisi.

💋💋