Oh baby, it's Australia!

Thaimaassa vallitsevaan elämänrytmiin ja kaaosmaisuuteen ehti kuukauden aikana tottua yllättävän hyvin. Tien ylittäminen ei lopulta tuntunut enää harkitulta itsemurhalta ja viimeisten viikkojen aikana uskalsi syöda aikalailla kaikkea ilman, että pää täyttyi kauhukuvilla ruokamyrkytyksestä. Viimeiset päivät Bangkokissa sai mut pienesti jopa rakastumaan kyseiseen kaupunkiin, jep voitteko kuvitella. Saatiin kaipaamamme One night in Bangkok ja voin sanoa, että yksi yö ainakin Khao San Roadilla on todellakin tarpeeksi. Just saying.

Viimeisenä iltana, kun istuttiin paikallisessa skybaarissa 55 kerroksen korkeudessa, mulle tuli sellainen fiilis, että just tässä ja nyt mulla on kaikki hyvin. Kaupunki näytti ylhäältä katsottuna siltä, ettei se nuku koskaan, yössä loistavat valot jatkuivat loputtomiin ja sulla oli ympärillä ihania tyyppejä. Noina hetkinä sitä tajuaa, miksi ei oo vielä minkään koettelemuksen jälkeen pakannut rinkkaa ja ostanut lentolippua kotiin. Ja nyt kun päästiin aiheeseen, niin oon saanut yllättävän paljon kysymyksiä siitä, että onko tän kyseisen viimeisen illan tatuoitu herrasmies (kuvan löydätte Instagramista, winkwink) sama, kuin josta kerroin edellisessä postauksessa ja ei, ei ole, silloin oltaisiin puhuttu jo kunnon tuhkimotarinasta.  

Lähtö Bangkokista oli haikea, mutta tavalliseen tapaan saatiin nopeasti taas muuta ajateltavaa. Lennettiin tosiaan BKK;n lentokentältä Kuala Lumpuriin, jossa vietettiin ensin yhdeksän tuntia ennen lentoa Australiaan. Mä olen ikuinen haaveilija ja oon aina kuvitellut, että lentokentällä nukkuminen on jollain tasolla todellisen seikkailijan parhaita hetkiä. Oh well. Mulle nousi tosiaan kentällä kuume ja siinä lattialla maatessani kirjaimellisesti vaan tärisin ja itkin. No okei, toivoin myös pyörtyväni, koska se olisi varmasti ollut sata kertaa mukavampaa kuin sen hetkinen olotila. Sain nukuttua muutamia tunteja ennen kuin heräsin järkyttävään kylmään hikeen, kun kuume oli vihdoin laskenut. En osaa kertakaikkiaan kuvailla sitä näkyä, mikä mua katsoi lentokentän peilistä. Sanotaanko vaikka niin, että olen näyttänyt ihan vähän paremmaltakin.

Onnistuttiin raahautumaan lentokoneeseen ja mua ei jaksanut edes yllättää ettei oltu muistettu tarkastaa kuuluuko lentolippuihin ateriaa lentokoneessa tai ettei lompakosta löytynyt muuta kuin Thaimaan bahteja tai se, että koneessa on useampi kuin yksi itkevä lapsi tai edes se, että kuume päätti nousta uudestaan. Kuvitelkaapa sellainen Suomen kevättalvinen päivä, kun taivas on harmaana ja sataa vettä, tie on loskan peitossa ja siinä loskassa makaa märkä, tallattu ja muutenkin parhaat päivänsä nähnyt lapanen. Se fiilis mulla oli, kun raahauduin koneesta Perthin lentokentälle. Mä oon katsonut aika paljon sellaista TV-ohjelmaa kuin Australian rajalla ja siinä pienissä kuumehouruissa mulla oli aika värikkäitä kauhukuvia siitä, miten meidät passitetaan takaisin sinne mistä tultiin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun jossain lukee, että tuntiessasi itsesi kipeäksi ole hyvä ja ilmoita siitä kysyttäessä olin sataprosenttisen varma siitä, että seuraavaksi löydän itseni Iinan kanssa viereisistä karanteenikopeista. En oikeasti olisi jaksanut edes näytellä yllättynyttä vaan kävellyt onnelisena koppiin ja toivonut edes jotain, mitä voi sängyksi kutsua.

Ei kuitenkaan päädytty karanteeniin vaan päästiin hostelliin, saatiin vihdoin ruokaa, suihkua voi oikeasti kutsua kuumaksi enkä ainakaan vielä ole hätistellyt sängystä hämähäkkejä tai käärmeitä, joten all good. Tänään on ollut aika chilli päivä, koska muistutetaan molemmat vielä hieman enemmän niitä lapasia kuin ihmisiä. Pestiin pyykkiä ja tehtiin reissu ensimmäiseen kunnon ruokakauppaan tällä reissulla ja ai errä sitä tunnetta, kun hyllystä löytyy leipää, jossa on ruisjauhoa! Mun on koko reissun ajan tehnyt mieli juustoa ja oon kuolannut sen perään joka välissä vain todetakseni, että se on täällä ihan yhtä kallista kuin Suomessakin. Joten ei juustoa. Nyt pitää valottaa tätä mun suhdetta juuston ostamiseen, koska se on meidän kaveriporukassa yleinen vitsi. Mä siis rakastan juustoa, mutta aina kun sitä pitäisi mennä ostamaan, mun tekisi mieli kieriä itkien kaupan lattialla. Esimerkiksi vielä seurustellessani sälytin juuston ostamisen kumppanilleni ja tuparilahjaksi sain juustoa niin viipaleina kuin kokonaisenakin, enkä osaa sanoa oliko juusto vai kuolaamani Calvin Kleinin rintsikat parempi yllätys.

Ollaan oltu Perthissä nyt siis vajaa kaksi päivää ja ensivaikutelmat Australiasta on varsin positiiviset! Thaimaan jälkeen länsimaalainen meno tuntuu puolestaan oudolta. Täällä on oikeasti liikennesäännöt etkä sä voi pomppia kadun yli ihan miten sattuu, sä voit juoda hanavettä ja täällä asiat oikeasti maksaa, eikä ulkona syöminen joka päivä tule todellakaan onnistumaan. Täällä on menossa myös tähän mennessä kylmimmät päivät eli asteita on noin 22 ja tuulen kanssa fiilis on oikeasti aika lähellä Suomen kesää. Toisaalta Thaimaan jälkeen ihan mukava olla hieman viileämmässä, mutta en odottanut, että olisin iloinen tuulitakin pakkaamisesta rinkkaan. 

Nyt vaan lepoa ja sitten tsekkaillaan mitä elosta Australiassa tulee 💋💋💋