Reittä pitkin huipulle

Siis tiedättekö sen fiiliksen, kun ootte ihan täpinöissänne aloittamassa työnhakua ja ootte niin maan valmiita pommittamaan ihan supereita hakemuksia? En minäkään. Tänään mä kuitenkin heräsin luurin kalenterimuistutukseen siitä, että pitäisi hioa CV priimaan kuntoon niin englanniksi kuin suomeksikin. Ai että. Kivaa perjantaita. Alun kankeuden jälkeen mä oikeastaan ihan innostuin räpeltämään ja tuunaamaan mun resumeeta just mun näköiseksi ja oon ihan älyttömän tyytyväinen lopputulemaan, vaikka prosessi vaatikin parit itkupotkut ja turhautuneet Tarzan -huudot, brutaalit uhkailut nettiyhteydelle ja tuhottomasti liikaa aikaa. Ihan vinkki vitosena, että Canva.comilta löytyy ilmaisia ja helposti muokattavia pohjia, jos haluaa vähän uutta potkua työnhakuun Wordin lisäksi. 

Oon selaillut ja lukenut ohjeita hyvän CV:n ja hakemuksen tekoon, mutta parasta on, että tapojahan on yhtä monta kuin tekijääkin. Mun tiedonhaun perusteella kyseiset dokumentit ovat ristiriitojen keikauskakkuja, kun pitäisi olla samaan aikaan persoonallinen, mutta toisaalta muodollinen. Pitäisi pyrkiä käyttämään sellaista tekstiä, että se on jokaiselle meikäläiselle ymmärrettävää, mutta samalla tulisi välttää siihen massaan hukkumista ja pohdit kahden tunnin ajan sitä, kuinka ilmaiset olevasi sosiaalinen ilman, että käytät sanaa sosiaalinen ja harkitset jo hakemuksen vääntämistä savoksi. Se, että iskeekö sen kuvan omasta naamastaan vaiko eikö, on myös yksi kysymys, joka on johdattanut mut Kaksplussan -keskustelupalstoille useammin kuin on tarpeellista. CV:stähän tulisi yksinkertaisuudessaan tulla ilmi se, mitä sä osaat ja mitä sä olet aikaisemmin tehnyt eikä siihen tulisi vaikuttaa se, miltä sä näytät. Hakemuskirjeessä sä puolestaan tuot esille sun motivaation ja sen, miksi sä nyt olisit paras just tähän hommaan. Sillä, miltä sä näytät, ei tulisi kauheasti olla vaikutusta, olettaen, että oot ihan perussiisti, näytät ihmiseltä ja muistit vetäistä aamulla housut jalkaan. Paitakin vois olla ihan jees.

Tästä päästään valtavalla aasinsillalla siihen, miten sitä naisena törmää enemmän tai vähemmän tökeröihin kanssakäymisiin työnhaun tiimoilta ihan vaan sen takia, miltä sä näytät. Kokemusta siitä, miten kauniita poikia kohdellaan, mulla ei valitettavasti ole, mutta pystyn kuvittelemaan, että vanhemmat ladyt saattavat joskus innostua mieskarkeista. Anyway. Mua on kehotettu jättämään oma kuvani hakemuksesta pois sillä perusteella, että "ehkä sua ei pidetä niin fiksuna, kun oot noin nätti". Jeez. Minkä sitä naamalleen voi, oli se sitten hyvässä tai pahassa. Harjoittelijana ollessani eräs keski-ikäinen herrasmies puolestaan sanoi mulle asiakastapaamisessa, että "eiköhän sun näköiselle naiselle olisi hommia ihan muissa ympyröissä, kuin täällä". Joku vois ottaa kehuna, mutta itselle tuli vähän sellainen fiilis, etten nyt syystä tai toisesta ole tarpeeksi hyvä siihen tilanteeseen. Mut on ohjattu myös työhaastatteluun, jossa rekrytoijan assistentti vei mut kyseisen jampan työhuoneeseen, ilmoitti, että tässä olisi nyt seuraava sovittu tapaaminen johon haastattelija vastasi, että "no tuon näköisten naisten kanssa mä yleensä tapaamisia sovinkin". Hommalta tippuu tällaisten kommenttien jälkeen vähän pohja ja löydät itsesi miettimästä, että pitäisikö mun nyt yrittää reittä pitkin huipulle tai jos nyt saan kyseisen työpaikan, saanko kuulla kyseisiä tukalia kommentteja jatkossakin tai sainko mä juuri duunipaikan vain sen takia, miltä mä näytän. Tulee tiiättekö vähän sellasia ristiriitaisia fiiliksiä. Yritä siinä sitten.

Jos nyt palataan vielä hetkeksi siihen, mistä tää kaikki lähti eli hakemuksen ja CVn krjoittamiseen, saadaan vähän lisää mixed feelings kun mietitään sitä , mitä sulta hakijana vaaditaan ja verrataan sitä siihen, mitä rekrytoivat yritykset antavat sulle. Kuten jo todettiin, hakijana sun pitää olla sopivassa määrin persoonallinen, mutta muodollinen, sulla pitää olla jotain, millä kiinnittää rekrytoijan huomio, sun pitää suunnata sun hakemus sille nimenomaiselle yritykselle, tähtien tulee olla tietyssä asennossa ja sun pitää osata sadetanssi. Vastarakkautena sä saat lukea satoja rekrytointi-ilmoituksia lafkoista, jotka ovat "nuorekkaita, äärettömän positiivisia, hauskoja, katse tulevaisuudessa" ja monia muita mukavalta kuulostavia juttuja, mutta ei oikeastaan mitään joka saisi mut heti ilmoituksen lueattuani ajattelemaan, että ei hitto, tuolla mä haluan työskennellä. Mukavien juttujen lisäksi sulle luetellaan sulta vaadittavia ominaisuuksia ja taitoja, jonka jälkeen alat ajattelemaan, että okei jesjesjes täytän kyllä nämä. Kun pääset kohtaan, jossa luet sulta vaadittavat kokemusvuodet kyseisestä tai samankaltaisesta työstä, alkaa itsetunto ropisemaan ja huomaat, että duuni onkin seniori tason hommia. Mutta ei se mitään, selailet työilmoituksia vaan himpan verran eteenpäin ja kohta löydät samankaltaisen työnkuvauksen vähemmillä vuosilla ja juniori tason entryllä, jonka jälkeen voitkin olla ihan sekaisin siitä, että mihin duuniin sä nyt oikein oletkaan koulutus- ja työhistorialtasi pätevä. 

Työniloa!

💋💋💋